Nyt voi ihan jo suosiolla sanoa, että tästä hommasta on lähtenyt uutuden viehätys. Siis viittaan ihan kaikkeen; kotiarestiin, blogin kirjoittamiseen, illallisen syöntiin, uutisten katseluun, jopa jokailtaisen taputushetkeen naapurien kasnssa...
Joku yritti perjantaina tsempata, että nyt ollaan jo puolessa välissä, mutta joo - voi olla, tai voi olla olemattakin - sea lo que sea. Mistä tulikin mieleen, että tuo espanjankielen outous subjunktiivi, jonka Wikipedia selittää olevan "verbin tapaluokka, jolla ilmaistaan epävarmuutta, toivetta tai muuta sellaista", on vähän kuin savolaiset puhuisi. Jotkut jopa väittää, että suomenkielessä ei ole vastinetta, mutta suattaapi ollakin, että eivätpä tunne savolaisia, tuumaan minä ...
Joka tapauksessa, päivät tuntuu olevan vähän kuin mun pianonsoitto, jonka siis aloitin uudestaan tämän karanteenin alussa (well, tarkasti sanottuna aloitin yhden kappaleen opettelun). Nyt kun osaan lukea nuotit jotenkuten, niin silti sitä oikeaa poljentoa ei vaan löydy! Tosi epämotivoivaa, aivan kuten tämä kotiarestissa olo...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment